Tannisten joulu 05

Kun lumi peittää pellot Joroisten maan, ja järvet kantaa hiljaisuuden vaan, niin tuulessa soi vuosisatojen ääni, Tannisten nimi, maan muisti ja käämi. Jo kaukaa, viidensadan talven taa, kun kirves iski honkaan ensimäistä saa, nousi savupiipusta savu harmaa, ja maa oppi nimen, joka kesti aikaa. Kertosäe: Oi Tanninen, maa ja nimi sama, juuret syvällä mullassa, ajassa. Sukupolvet käy, mutta kynttilä palaa, joulu yhdistää elävät ja menneet samaan. Isät kyntivät routaa ja toivoa, äidit pitivät koossa talon ja suon, kirkonkirjoihin painui nimi hiljaa, mutta sydämiin se jäi kuin kallio. Sodat ja rauhat, katovuodetkin, veivät miehiä, mutta eivät nimeä pois, sillä veri muisti ja maa piti kiinni, ja suku jäi, vaikka aika ois voinut toisin. Kertosäe: Oi Tanninen, pelto ja perintö, hiljainen voima, talonpojan tie. Sama maa alla jalkojen yhä, missä esi-isät joulua vietti eilenkin. Nyt kynttilät syttyy ikkunoihin, ja pihalla lumi narisee taas, on lasten nauru, on vanhojen muisto, ja nimet, jotka eivät katoa koskaan. Sillä vaikka maailma vaihtaa suuntaa, ja kartatkin piirtää uudet rajat, elää Tanninen yhä Joroisten mailla, samassa mullassa, samassa ajassa. Viimeinen kertosäe: Oi Tanninen, suvun hiljainen tie, jouluyö kantaa sen eteen ja taa. Menneet ja tulevat saman pöydän ääreen, kun joulu tuo historian kotiin taas.